Virtuaalikoulupäivillä

Pääsin osallistumaan virtuaalikoulupäiville nyt toista kertaa. Odotukset olivat korkealla viimevuotisten päivien annin mukaisesti. Ilmoittautumisvaiheessa otsikot kertoivat paljon ja oli jopa vaikea valita mitä esitystä menisi kuuntelemaan, kun olisin halunnut olla useammassa paikassa yhtä aikaa. Valinta piti lopulta tehdä ja niiden mukaisesti sitten menin esityksiä kuuntelemaan.

Voi mikä pettymys oli ensimmäinen päivä, kun esiintyjä puhuikin aiheen vierestä, tai yhdessä tapauksessa kokonaan muusta aiheesta, kuin mitä otsikko antoi ymmärtää. Olo oli epätodellinen. Voiko tällaisessa tilaisuudessa todellakin olla näin? Päivän pelasti lopulta viimeinen esitys, jossa kerrottiin kokemuksia PLE:stä. Esiintyjä oli innostunut ja innostava, ja aihekin kosketti läheltä. Sormet syyhysivät esityksen jälkeen päästä ottamaan sama käytäntö omassakin oppilaitoksessa osaksi arkea.

Toisen päivän parasta antia olivat aamupäivän osuudet, joissa päästiin ryhmissä keskustelemaan sekä pohtimaan asioita. Ainakin niissä missä itse olin mukana, kokeiltiin kuuden hatun menetelmää. Se oli hauskaa, ja osoittautui toimivaksi ja sisältöä tuottavaksi, ainakin kun kaikki osallistjat olivat opettajia :). Väliajoilla ehdin tutustumaan näyttelyyn ja sain paljon uutta tietoa mm. älynäytöistä ja monista muista asioista. Tapasin  myös henkilöitä, joiden kanssa olin aikaisemmin vaihtanut sähköposteja sekä jutellut puhelimessa. On aina kivaa, kun nimi saa kasvot!

Junamatkat olivat puuduttavia niin mennessä kuin tullessa. Kyllä koko Suomeen pitäisi saada metroliikenne maan alla kulkevaksi. Nopeudet olisivat ihan eri luokkaa eikä sääkään voisi haitata liikennettä. Jokien/järvien ylitykset pitäisi rakentaa katetuiksi, jolloin sää ei olisi hidasteena niissäkään kohdissa. Nykytekniikalla on mahdollista tehdä niin hyvää maisemointia, että sillat olisivat myös osa maisemaa... Siinäpä vinkki päättäjille :D.